@neurotraveleu

BlogVideosHelsinki B&W

(FI) Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita

↓ The article begins below the above ad ↓

Koronaviruspandemia ei ole tuonut vain pieniä positiivisia asioita esiin, kuten ystävällisyyttä ja riskiryhmien avustamista kauppakäynneillä (kiitos, naapuripariskunta!).

Tämän kriisin aikana kun on viimeinkin tullut selväksi se, kuinka pitkälle imbesilli “vapaan maailman” johtaja, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on valmis menemään yrittäessään peittää massiivista epäpätevyyttään ja valtavia, ihmishenkien menettämiseen johtaneita virheitänsä pandemian hoitamisessa.

The New Yorkerin kansikuva ennakoi tätä jo kaksi vuotta sitten

Vessapaperia kengänpohjassaan kuljettavan johtajan sekoillessa itseään tiedotustilaisuuksissa kehuen, heinähangon nielleen Pence-robotin jatkaessa vuolasta ylistystä kuin Trumpilla olisi hänestä jemmassa samanlainen pissavideo kuin Putinilla Trumpista, osavaltioiden kuvernöörit ovat yhdessä terveysalan ammattilaisten kanssa tehneet sen raskaan työn pandemian edes jonkinlaiseksi hillitsemiseksi, johon keisari itse ei ole pystynyt.

Se että Trump ei ole saanut ajoissa aikaiseksi autettua osavaltioiden lääkäreitä ja hoitajia saamaan kipeästi tarvittavia suojavarustuksia, tai se että hän usuttaa ihmisiä käyttämään ratkaisuna koronaan laajemmalla skaalalla testaamatonta lääkeyhdistelmää (joka joidenkin tietojen mukaan saattaa aiheuttaa sydänpysähdyksiä tai rytmihäiriöitä) ei vielä ole mitään. Se on normaalia Trumpin toimintaa, eikä yllätä ketään.

Sen sijaan nyt sekopäänä kameroiden edessä vauhkoava typeryyden multihuipentuma on ensimmäistä kertaa oikeasti paljastanut olevansa ilman vaatteita, julistaessaan ylpeästi pitävänsä ihmishenkiä vähemmän tärkeinä kuin itse maanrakoon koronan avustuksella nuijimansa Yhdysvaltain taloustilanteen kohentamista. Tilanteen, joka huononee miltei jokaisella kerralla kun hän jonka nimeä ei pitäisi enää sanoa avaa suunsa.

Käyttäessään vertauskuvaa autoliikenteessä tapahtuvista kolareista kuolonuhreineen, joiden vuoksi ei kuitenkaan kielletä autoilua, katkesi jopa monen republikaanin selkäranka — niiltä harvoilta joilla sellainen vielä oli. Tällä verukkeella Trumpin mielestä voidaan siis nostaa social distancing -tyyppiset rajoitteet ja “käynnistää” Yhdysvaltojen businekset uudelleen 31.3.2020, vaikka se tarkoittaisikin väistämättömiä kuolemia koronavirukseen. Ihmisten kuolemia. Ihmisten.

The New Yorkerin kansi 9.3.2020

Mikäli maanantaina nähdyn tiedotustilaisuuden aikana maalatut uhkakuvat toteutuisivat, tarkoittaisi se todennäköisesti myös tuhansien tai kymmenientuhansien republikaanien ennenaikaista kuolemaa koronapandemian kourissa. Tuolloin mitattaisiin missä menee raja Trumpin kannattajien joukossa, vai onko sellaista olemassakaan (tuskin).

Vaan onneksi, onneksi maassa on vielä kuvernöörit, joista ainakaan demokraattiset sellaiset eivät todennäköisesti lähde ehdotettuja muutokksia tekemään, vaan hoitavat tilanteita ammattilaisten tavoin kuten esimerkiksi New Yorkin kuvernööri Cuomo on tähän mennessä tehnyt.

Myös demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden on aloittamassa omat julkiset päivityksensä koronavirustilanteesta ja siitä, kuinka tilanne tulisi hoitaa. On se jo aikakin, että joku tekee tuon kansakunnan johtajan irvikuvan, vapaan maailman tuhoajan, lahjattoman herra Trumpin tehtävät. Vielä kun joku keksisi keinon saada keisarin ilman vaatteita lingottua hevon******* Oval Officesta. Kenties Putinin olisi nyt vihdoin aika vuotaa se pissavideo YouTubeen?

Maaliskuun 31. päivää odotellessa, näihin tunnelmiin.

Kaikki suomenkieliset blogikirjoitukseni
Kaikki suomenkieliset podcast-jaksoni