@neurotraveleu | @bnwhelsinki
personal & travel | b&w project

Tuntematon ja tunteva alaraaja

Tämän päivän ulkoreissu jäi lyhyeksi sadesään vuoksi (sähköpyörätuolin akut ei tykkää), joten kävin hakemassa vitutukseen kaupasta — käytännössä vain aurinkolasit hupun sisältä näkyen — mozzarellaa, mustikkapiirakan ja alkoholittoman oluen. Muut meni samantien kotona, paitsi bisse vielä tuossa auki.

Loppupäivä onkin mennyt Karpin kakkoskautta katsoen. Ja nyt kun se on katsottu loppuun, purkautuminen jatkui taas impulsiivisena tuolla somen puolella hetki sitten:

Ilkka: Siis sellasia yksittäisiä todella vituttavia hetkiä elämässä nyt vammana varsinkin on se kun laitat sukkaa tohon murskajalkaan ja sit niinku sitä putkisukan ylimenevää osaa varpaiden alle taittelee.

Ni ku et tunne siis 100% yhtään mitään ku otat niistä varpaista kiinni saadakseks sen saatanan sukan sinne vitun perserseen.

Niinä hetkinä sitä ajattelee että mitä vitun järkeä niiden on edes olla siinä. Jalassa ei pääosin oo tuntoja tallella ennenku mennään pintatuntoa syvemmälle, ja siellähän niitä tuntoja sit on koska noi vitun paskakivut tekee sen hyvin selväksi.

Vitun kyrvän perse. No, otin just rauhottavia muutaman, kyllä se tästä.

Niitä varpaita voi väännellä miten haluaa, ja pitääkin koska ne ei liiku lihasvoimalla enää paskaakaan. Että saa sen vitun sukan vitun vittu sinne.

Suojaamaan jotain mikä ei tunne.

Saatana.

Mutta Karppiin palatakseni. Huolimatta kakkoskauden toiseksiviimeisen jakson pienestä yliteatraalisuudesta käsikirjoituksen suhteen, sanoisin että koko sarja on Pihla Viitalan paras roolityö kautta aikain. Myös Lauri Tilkaselle pointsit, ja jotenkin erityisen vakuuttavan työn teki Mimosa Willamo.

Nämä kommentit ovat paljon ihmiseltä joka harvoin arvostaa suomalaista näyttelytyötä. Tai oikeastaan väärin sanottu — arvostan sitä kyllä, mutta koska piiri on luontaisista syistä niin pieni josta näyttelijät tuotantoihin otetaan, se luo sellaista tietynlaista vaikeutta suhtautua milloin minkäkin tuotannon lopputulokseen.

Hyvä silti että sitä tuotantoa on, nämä nordic noir -tyyppiset ovat elävöittäneet tarjontaa (kyllä, diggaan Beckejä) ja tottakai kullakin maalla tulee olla oma domestinen jälkensä elokuvatuotantojen maailmassa.

Muilta osin vammataksi tilattu huomisaamun jalka-moniosaaja-polille Meilahteen, jossa kertovat mitä jalan röntgenissä näkyi,varmaan paijaavat vähän jalkaa ja sitten jatketaan taas kipsissä ja pyörätuolissa. Samassa yhteydessä diabeteshoitajan vastaanotto. Sen käynnin jälkifiiliksiä odotellessa.