@neurotraveleu

BlogVideosHelsinki B&W

Alkoholistin vuosipäivän lähestyessä

↓ The article begins below the above ad ↓

Osa teistä tietääkin, mutta valtaosa tuskin kuitenkaan. Olen siis alkoholisti, ja uskon että tulen olemaan sitä aina, koko loppuelämäni. Koen että alkoholismi on sellainen asia, joka pysyy ihmisessä ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi tämä ykköstyypin diabetes, mutta sillä on vain aktiivisia ja deaktiivisia vaiheita.

Oma, aikuisiällä pisin deaktiivinen aika alkoi huhtikuussa 2019, jonkin aikaa silloisen itsemurhayrityksen jälkeen. Siihen tarvittiin jonkinlainen, vaikeasti selitettävissä oleva omaan tahtoon vaikuttava tönäisy oikeaan suuntaan. Lisäksi tukena olivat rakkaat ystävät jotka auttoivat siinä tönäisyssä, sekä jatkuva psykiatrinen hoitokontakti ja Antabus-lääkitykseen suostuminen.

Loppujen lopuksi alkukärvistelyjen jälkeen totuin holittomuuteen yllättävän pian, ja luulen sillä olevan jotakin tekemistä tuon selittämättömän sysäyksen kanssa oikeaan suuntaan. Tottakai myös psykon kanssa keskusteleminen toi varmasti järkeä päähäni, ja nimenomaan hän sai minut aloittamaan Antabus-hoidon.

Luonnollisesti silloin tällöin on olemassa sen verran kireitä tilanteita, erityisesti näihin kaikkiin terveysongelmiin (borrelioosi, charcotin jalka jne) liittyen, että sen korkin avaaminen alkaa olla hyvin kiinnostava vaihtoehto. Toistaiseksi ne halut ovat kuitenkin pysyneet fantasioiden tasolla, ja olen pystynyt sellaiset spontaanisti syntyneet tilanteet selvittämään ilman alkoa.

Poikkeuksena olen viime kesänä kokeillut 4 päivänä olutmeininkejä. Jokainen näistä päivistä vahvisti päätöstäni olla jatkossa ilman, ja ihmeellistä kyllä, se päätös tai mielipide asiasta syntyi juuri niillä hetkillä kun sitä olutta olin juonut noiden neljän päivän aikana. Päivät sijoittuivat muutamaan ennalta suunniteltuun kohtaan, olivat tarkoituksellisia kokeiluja, ja viimeinen näistä neljästä kokeilusta päätyikin lopulta siihen että hakeuduin akuuttiin hoitoon ennen kuin ilta ehti edetä osaltani liian pitkälle.

Näistä neljästä päivästä huolimatta olen ylpeä tästä nyt tulevana lauantaina täyteen tulevasta 365 päivästä ilman alkoholia (kyllä, olen laskenut nuo 4 fail-päivää pois välistä). Tällä hetkellä, kuten jo kuukausia, olen mennyt ilman Antabusta, koska koen olevani juuri tällä hetkellä sen verran vahva mieleltäni tässä asiassa, etten tule antamaan houkutukselle periksi.

Silti se Antabus-purkki tuolla laatikossa on, eli jos tuntuu siltä että houkutuksen taso alkaa nousta liikaa, olen hyvinkin valmis nappaamaan sieltä välittömästi ensimmäisen napin, jonka jälkeen tietää ettei kahteen viikkoon kannata alkoon koskea ellei halua oksentaa suoliaan pellolle. Vai miten se antabus-reaktio nyt menikään.

Tähän samaan rytäkkää olen lopettanut myös tupakan polttamisen. Poltin viimeisen tupakkani 180 päivää sitten Münchenin lentokentän ulkopuolella.

Olisikohan sitä jokin 15 vuotta tjsp mennyt ainakin, noin aski päivässä, usein enemmänkin. Aiemmin on ollut yksi tai kaksi pidempää taukoa, mutta nyt ajatuksena on se ettei siihen palaa enää olleknaan. Eli ei tauko, vaan lopetus.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että jos jompaan kumpaan näistä vielä hairahdun, se on tuo rööki. Mutta uskoa pitää että kumpaankaan ei enää. Ei enää koskaan. Mutta silti päivä kerrallaan. Niin se on turvallisinta. Yritän pitä kiinni tästä, ja tulen onnistumaan. Tulen. Tulenhan?

Kun nyt saisi edes vähän helpotusta näissä terveysasioissa.

Kaikki suomenkieliset blogikirjoitukseni
Kaikki suomenkieliset podcast-jaksoni