@neurotraveleu | @bnwhelsinki
personal & travel | b&w project

Myönnetään tosiasioita

Runsas viikko sitten myönsin vihdoin itselleni, etten tule enää koskaan palaamaan normaalin työntekijän arkeen. Millään tavalla koronavirukseen liittymättä.

Vaikka tosiasiat olivat tiedossa jo pidemmän aikaa, niiden lopputuleman myöntäminen itselle oli yllättävän kova paikka. Vavisuttava hetki joka mursi mielen.

Vaikka borrelioosi saataisiin kropastani kokonaisuudessaan pois labratulosten valossa, osa sen oireista on mitä todennäköisimmin tullut jäädäkseen.

Vakavin borreliaoireista ehti lääkityksen ollessa tauolla tulla jossain määrin takaisin, mutta vaikuttaa taas vähitellen vähenevän nyt kun pääsin takaisin antibiooteille. Kyseessä siis tuo lamauttava polte ohimoiden välissä. Kysymys kuuluukin, tuleeko se takaisin kun antibioottihoito lopulta 2-6 kk päästä loppuu?

Murskana olevalla Charcotin jalalla ei enää koskaan tulla kävelemään, ainakaan normaalisti. Koska jalan sisältö on jalkapöydän romahtamisen myötä mössöä tms, vähin mitä voi odottaa on spesiaalijalkine Respectalta.

Sen jälkeen punnitaan se, miten borrelioosin ja polyneuropatian yhdessä aiheuttamat tasapaino-ongelmat käyttäytyvät. Jos niistä on pienintäkään jälkeä vielä silloin, on takuuvarmaa etten pysty kävelemään järkevästi.

Tämä tarkoittaisi normaalitilanteessa keppien ottamista avuksi, mutta mikäli borrelioosin aiheuttamat lihasheikkoudet taas eivät poistu kropastani (fyssaria yli vuosi takana), en kykene keppien käyttöön joitakin satoja metrejä pidempään.

Kivut jalkapöydän/kantapään/nilkan alueella ovat kasvaneet sen verran koviksi ja pysyviksi viimeisen viikon aikana, että oletan siellä tapahtuneen lisätuhoja. Itse Charcot-prosessi oli viikko sitten lääkärin mukaan aktiivisessa tilassa, ja vahvoja kipulääkkeitä menee paljon.

Vakavalle masennukselle ei näy loppua, pitkäaikaisen lääkityksen alaisena senkin osalta tottakai jatkuvasti. Siihen liittyvät ahdistukset vievät taas rauhoittavien nappien pariin miltei päivittäin.

Ajattelen usein itsetuhoisesti, mutta en tällä hetkellä siten että toteuttaisin niitä ajatuksia. Tätä pitää kuitenkin jatkuvasti “monitoroida” tottakai.

Yritän tänäyönä päästä suihkuun ensimmäistä kertaa noin kolmeen viikkoon. Sen aikaansaamisen esteenä on niin järjetön yhdistelmä psyykkistä ja fyysistä ahistuspaskaa, että en kykene kuvailemaan sitä kokonaisuutta.

Todennäköisesti jalkani kärsii siitä reissusta taas lisää, mutta toivotaan ettei pahasti. Kyllä, käytössäni on suihkutuoli. Ei, tuohon tilaan ei mahdu minkäänlaisia henkilönostimia tai pekkaniskoja. Ei, en halua ainakaan vielä ulkopuolista apua tähän. Pakko yrittää vielä itse.

Viimeisen viikon ajan olen ollut ylitunteellinen, mahdollisesti jopa sellaisia tunteenjuoksuja päässäni tuntien joita muistan jostakin ajalta ennen borreliaa. Ennen ensimmäistä kertaa kun kroppani vasen puoli menetti väliaikaisesti tunnnon ja tämä kaikki rumba alkoi. Voisiko tämä liittyä borrelioosin poistumisprosessiin?

Tulen olemaan loppuelämäni mitä todennäköisimmin pyörätuolilla kulkeva, vakavasti masentunut, rauhoittavia popsiva hermoraunio ihminen joka ei kykene normaaliin päivätyöhön. Siispä sairaseläkettä hakemaan tästä vähitellen. Ei, en kaipaa sääliä, haluan vain kertoa missä mennään.

Harrastuksia ja projekteja pitää kuitenkin olla niille hetkille kun jaksamista on, jotta mieli pysyy jossakin kunnossa. Tällä hetkellä tarkoituksena on panostaa valokuvaamiseen, koska sitä pystyn tekemään tuolla pyörätuolilla pillurallia ajellessani.

Seuraa tiliäni @bnwhelsinki instassa, jos yhtään tuntuu siltä että jaksat nähdä silloin tällöin kuvia ensimmäisestä varsinaisesta kuvausprojektistani. Tässä projektissa pääset tutustumaan Helsingin maisemiin, mustavalkoisena.