traveler with t1d, lyme's and charcot
Viime vuoden reissu Islantiin on muistikuvissa vieläkin, mutta tämän vuoden Islannin reissusta on melkoisen sumuiset muistikuvat. Avaan ne tässä ja nyt. Muistan menolennon Icelandairilla menneen oikein hyvin. Nyt muutamia lentoja
Continue reading – Jatka lukemistaIslannin sumuiset muistikuvat
A few of the recent days have included burning sensations in my head, the kind of ones which do not go away with any pills. They are almost like the
Continue reading – Jatka lukemistaPlaying catch with the Lyme’s
Friday morning I had this fear, right after waking up, that my anxiety will hit me with force during the day. Because of this, I decided that it’s time to
Continue reading – Jatka lukemistaTallinn, Estonia: A cruise with Viking XPRS
I’m currently working hard with my photography project of black & white Helsinki, @bnwhelsinki in Instagram. As the project has already produced over 220 shots, I couldn’t help but notice
Viimeisimmästä itsemurhayrityksestäni on nyt enemmän kuin vuosi aikaa. Aiheen oltua viime päivinä esillä sekä keskusteluissa läheisten kanssa että ihan vain oman pääni sisällä, haluaisin muistuttaa paikasta josta on ollut selkeä
Tiedän mitä rakastan, mikä antaa mielelle syyn ajatella tätä elämää eteenpäin, ja antaa voimaa aina uuteen ja taas uuteen aamuun heräämiseen. Aamun ollessa näillä unirytmeillä usein päivä, ilta tai yö.
Autolla ajaminen oli jotain sellaista, jota tuli harrastettua niin työssä kuin vapaa-ajalla todella paljon ennen kuin lääkäri sen kielsi yli kolme vuotta sitten. Vaikkei olisi kieltänyt, en silti olisi uskaltanut
Elämän ollessa monella osa-alueella rakenteilla, tämä eilinen shotti on tavallaan melko hyvin aiheeseen sopiva. Pitäisiköhän pitää oman elämän rakennusurakan valmistumisarviona samaa hetkeä kuin Kalasataman uusista rakennuksista viimeisenä valmistuvalla? Sitä ajankohtaa
Elämä on tähän mennessä opettanut, että ajasta täällä kannattaa nauttia silloin kun siihen on mahdollisuus. Koskaan ei tiedä milloin omalle polulle tulee hidastepomppuja, toisaalta koskaan ei tiedä myöskään milloin tuleekin
Runsas viikko sitten myönsin vihdoin itselleni, etten tule enää koskaan palaamaan normaalin työntekijän arkeen. Millään tavalla koronavirukseen liittymättä. Vaikka tosiasiat olivat tiedossa jo pidemmän aikaa, niiden lopputuleman myöntäminen itselle oli
